Ota yhteyttä
Valitse kieli:

Tuotteissamme valttia on korkea laatu, puhtaus ja kotimaiset raaka-aineet

17.04.2015

Kokemus tuo varmuutta tekemiseen. Olemme valmistaneet ruokaa lemmikeille jo pian 30 vuotta. Ensimmäisiä tuotteita olivat koiranmakkarat. Pian kuvioihin mukaan tulivat raakaruokatuotteet sekä herkkupalat ja linnunruuat. Kokemuksen kautta olemme löytäneet tuotteisiimme parhaat mahdolliset koostumukset ja ravintosisällöt. Tuotantoteknologiaa on uudistettu ja kehitetty vuosien varrella ja tuotepakkauksissa ollaan edetty käyttäjäystävällisempiin vaihtoehtoihin. Helposti annosteltavaa raakaruokaa olemme valmistaneet jo vuodesta 2002 asti, jolloin Oscarin Lihapullat ja Mahapullat saapuivat markkinoille. Yksi pulla painaa n. 10 g ja pienen kokonsa vuoksi ne ovat oikein käteviä tarjota myös pienille koirille, pennuille ja kissoille. Nykyään pakastepullat ja herkkupalat ovat uudelleen suljettavissa pakkauksissa, jossa tuotteet säilyttävät parhaiten maut ja aromit vielä pakkauksen avaamisen jälkeen.

Oscar – tuotteet valmistetaan tehtaallamme Kuopiossa ja kaikki käyttämämme liharaaka-aine on kotimaista. Suomessa liharaaka-aine käy läpi korkeat laatuvaatimukset ja tarkastukset. Tarkastusten ja tiukkojen laatuvaatimusten seuraamuksena voimme hyvillä mielin todeta, että kotimainen liha on puhdasta ja turvallista käyttää. Tämä on tärkeä seikka, sillä kissan ja koiran ruoka tulisi pohjautua luonnollisesti lihaan.

Eviran tekemässä markkinavalvonnassa tuotteemme ovat vuodesta toiseen erottuneet edukseen erittäin puhtailla arvoilla. Tämä kertoo että tuotteiden laatu on tasaista ja hyvää. Tehtaalla tuotannossa jokainen työvaihe tehdään huolella puhtaissa tuotantotiloissa. Tuotteita suunnitellaan ja valmistetaan lemmikin hyvinvoinnin edistämistä silmällä pitäen. Mitä haluaisimme syöttää omille koirillemme, haluamme tarjota myös muille koiransa hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiville.

Laadukasta koiranruokaa voi ostaa marketeista. Oscar tuotteiden pääasiallisena jakelukanavana toimivat marketit, josta koiranruoka on helppo hankkia samalla kuin tekee omat ruokaostokset. Valitsemalla kotimaista tuet suomalaisten työpaikkoja.