Tunnistatko kotimaisen lemmikkiruuan?

Tunnistatko kotimaisen lemmikkiruuan? Tuotepakkauksesta kannattaa aina etsiä, löytyykö siitä Avainlippu tai muu kotimaisuudesta viestivä merkki. Avainlippu kertoo, että tuotteen kotimaisuusaste on vähintään puolet. Ainesosaluettelosta tai koostumuksen kohdalta voi puolestaan katsoa, kerrotaanko siinä esimerkiksi lihan alkuperästä. Jos liha on suomalaista, se yleensä tuodaan pakkauksessa avoimesti esiin. Tuotteen nimi sen sijaan ei välttämättä kerro kotimaisuudesta. Esimerkiksi Oscar-tuotteemme…

Hyvä ravitsemus on perusta lemmikin hyvinvoinnille

Jokainen lemmikinomistaja haluaa lemmikkinsä voivan hyvin, mutta moni ei arjen kiireissä huomaa ajatella ravitsemuksen merkitystä eläimen hyvinvoinnille. Kotimaiset Oscar-tuotteet ovat lajityypillistä ja luonnollista ravintoa koirille ja kissoille suomalaisesta lihasta.  Suuri osa lemmikkien terveysongelmista johtuu epäterveellisestä ruuasta ja kertyneestä ylipainosta. Jos lemmikki saa ruokaa, joka ei tyydytä sen ravitsemustarpeita, se joutuu syömään enemmän. Saadessaan oikeanlaista ruokaa…

Suomalainen koiranruoka on muutakin kuin kuivanappulaa – Ylen MOT puhututtaa koiranomistajia

Ylen MOT-ohjelma nosti maanantaina 20.4. ohjelmassaan esille suomalaisen koiranruokakaupan, joka on Ylen mukaan kansainvälisten suuryritysten hallussa. Ohjelma nostaa tärkeitä teemoja esille, mutta näkökulma on kuitenkin suppea ja osittain katsojia harhaanjohtavakin. Kotimaiselle ja ulkomaiselle kuivaruualle vaihtoehtona on runsaasti kotimaisia vaihtoehtoja.  Toisin kuin MOT-ohjelmassa väitettiin, lemmikkiruuan tuontirajoitusten purkaminen kolmisenkymmentä vuotta sitten ei lopettanut suomalaista koiranruokateollisuutta.  Eläinruokatehdas Lemmikki Oy…

Kuinka valitsen oikeanlaisen linnunruoan?

Lintujen ruokinnalla on Suomessa tärkeä rooli, sillä pitkän ja kylmän talven aikana lintujen ravinnonsaanti luonnossa on heikkoa. Säännöllinen talviruokinta auttaa lintuja selviytymään talvesta ja ruokinta tulisikin aloittaa siinä vaiheessa, kun lintujen ravinnonsaanti luonnossa vähenee. Turvallinen ja oikeanlainen ravinnonsaanti on tärkeää vaativissa talviolosuhteissa. Tarjottavissa ruuissa on oltava korkea energiapitoisuus, jotta ruokailuun ei kulu enemmän energiaa kuin…

Vastuullisuus ja kotimaisuus ohjaavat nuorten ostopäätöksiä yhä voimakkaammin

Suomalaiset nuoret haluavat ostaa vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita, erityisesti nuoret naiset. Kotimaisuus vaikuttaa nuorten ostopäätöksiin, tulevaisuudessa he arvioivat tekevänsä ostopäätöksensä yhä enemmän perustuen vastuullisuuteen ja ympäristöfaktoihin. Eläinruokatehdas Lemmikki Oy:lle suomalaisten työpaikkojen luominen ja säilyttäminen on ollut tärkeää jo vuodesta 1986. Lemmikillä halutaan tulevaisuudessakin toimia ja työllistää Suomessa.   Tuore Suomalaisen Työn Liiton teettämä tutkimus…

Mitä ravintoaineita raakaruoka sisältää? – Näin varmistat monipuolisen raakaruokinnan

Raakaruokinta kiinnostaa yhä useampaa koiranomistajaa. Ajatus luonnollisesta ja koiralle lajityypillisestä ruokavaliosta kuulostaa hyvältä ajatukselta, mutta käytännön toteutus saattaa aluksi tuntua monimutkaiselta. Raakaruokinta on mahdollista toteuttaa onnistuneesti, kun muistaa muutamat perusasiat koiran ravinnontarpeista. Raakaruoka on koiralle ravintoa luonnollisimmassa muodossa. Koira tarvitsee ravinnostaan rasvaa, proteiinia, hiilihydraattia, kivennäisaineita, vitamiineja ja vettä. Biologisesti sopiva raakaruoka eli BARF (Biolocically appropriate raw…

Mitä linnut syövät?

Lintujen ruokinnalla on Suomessa suuri merkitys. Tarjottavissa ruuissa on oltava korkea energiapitoisuus, jotta ruokailuun ei kulu enemmän energiaa kuin mitä lintu siitä saa. Eri lintulajeilla on eri lempiruuat. Rasva/tali on yksi suosituimmista ruuista monille lajeille. Se on maittavaa ja hyvin ravitsevaa. Runsaasti rasvaa sisältävät rasvapötköt ovat ehdottoman tärkeitä lintujen ruokintapaikalla. Linnuille maistuu myös mm. auringonkukansiemenet,…

Muista pikkulinnut!

Lintujen ruokinnalla on Suomessa suuri merkitys. Pitkän ja kylmän talven aikana lintujen ravinnonsaanti luonnossa on heikkoa. Säännöllinen talviruokinta auttaa lintuja selviytymään talvesta. Ruokinta tulisi aloittaa siinä vaiheessa, kun lintujen ravinnonsaantiluonnossa vähenee. Turvallinen ja oikeanlainen ravinnonsaantion tärkeää talviolosuhteissa. ”Linnunruuissa on oltava korkea energiapitoisuus, jotta ruokailuun ei kulu enemmän energiaa kuin mitä lintu siitä saa. Leivät ja…

Lintujen ruokinta

Lintujen ruokinta on tärkeää ja mukavaa puuhaa. Talviruokinnalla autat lintuja selviytymään pitkästä ja kylmästä talvesta, kun ravinnonsaanti luonnossa on heikkoa. Suomessa haasteena on myös lyhyt valoisan aika. Linnun pitäisi saada tankattua energiaa muutaman valoisan tunnin aikana riittävästi varastoon. Pikkulintujen talviruokinta takaa lintujen ravinnon saannin pohjolan kovimmillakin pakkasilla ja lyhimpinäkin päivinä. Samalla se antaa hiljaiseen talviseen…

Pehmeä & viljaton Lohiherkku!

Pitkään toivottu uutuusherkku on nyt täällä! Oscar Lohiherkku saapuu kauppoihin lokakuussa 2018. Lohiherkku, kuten muutkin Oscar herkkupalat, on täysin viljaton ja valmistetaan tehtaallamme Kuopiossa. Pehmeän ja helposti paloiteltavan koostumuksensa ansiosta se sopii erinomaisesti kaiken kokoisille ja ikäisille koirille sekä kissoille, myös pennuille. Lohiherkku sopii erinomaisesti lemmikin toivotun käytöksen palkitsemiseen harrastuksissa ja kotona. Ohut lohilastu on…